Vapaa suomennos Gustav Mahlerin laulusarjan Das Lied von der Erde viimeisestä laulusta der Abschied (Mong-Kao-Yen ja Wang-Wei)
Omistettu Katille
Aurinko laskee vuorten taa
viilentävä ilta varjoineen laskeutuu laaksoon.
Katso, kuinka kuu laskee
kuin hopeinen laiva taivaan sinimereen.
Tunnen lempeän tuulenhenkäyksen käyvän
puiston pyökkien limitse!
Puro laulaa tiensä pimeyden lävitse
kukat hämärässä kalpenevat.
Nukkuva maa hengittää syvään.
Kaipaus on nyt unta,
väsyneet ihmiset menevät koteihinsa
löytääkseen unesta kadonneen onnen
ja oppiakseen nuoriksi uudelleen!
Linnut kyyhöttävät hiljaa oksilla
Maailma nukahtaa!
Pyökkien varjossa viilentävässä tuulessa
seison odottaen ystävääni
odotan hyvästelläkseni
kaipaan sinua nauttiakseni
illan kauneudesta vierelläsi.
Missä olet? Olet ollut poissa niin kauan!
Vaeltelen luuttuineni ylös alas
nurmettuneita polkuja.
Kauneus! Maailma,
ikuisesti juopunut rakkaudesta ja elämästä!
Hän laskeutui satulasta ja ojensi jäähyväismaljan
kysyin minne hän aikoi
ja myös miksi hänen mentävä oli.
Hän virkkoi hiljaa:
Ystäväni, maallinen onni ei ollut minua varten!
Minnekö matkaan? Vaellan vuorille,
etsien rauhaa yksinäiselle sydämelleni
vaellan kotiseudulleni
poistumatta koskaan kaukomaille
sydämeni hiljaa odottaa hetkeään
Ihana maa kukkii kaikkialla
keväisin aina, kerta toisensa jälkeen
kaikkialla taivaanranta
sinertää ikuisesti... ikuisesti...
Vapaa suomennokseni, sunnuntaina 10.9.1995